Kerronpas taustaa sille, miksi ikinä päädyin rotuun, joka ei näytä tai kuulosta kissalta, eikä aina edes käyttäydy kuin kissa. :D

90-luvulla minulla oli musta kotikissa Calle. Calle haettiin pienenä (liiankin pienenä...) pentuna savolaisesta maatalosta ja sen sanottiin olevan osittain siamilainen. Alueella oli kuitenkin liikuskellut siamilaisen näköinen kolli, joten jotain vierasta verta Callessa varmasti olikin...Maukua se ei osannut tavallisen maatiaisen tapaan ja luonne oli selvästi tavan kissaa ihmisläheisempi. Juurikin tuon luonteen takia kiinnostuin siamilaisesta ja vähitellen silmä tottui ulkonäköönkin, kun kissakirjoista tiirasin miltä otus näyttää...

Calle oli pienestä asti "minun kissa", se kiintyi minuun koiran tavoin. Seuraili mukana lenkillekin ja nukkui vieressä, peitonkin alla kyljessä kiinni. Viisi vuotta Calle oli seuranani ja edelleen se on rakkain kaikista kissoista, mitä minulla onkaan ollut...

Noh, ajatus ihan oikeasta simskusta jäi sitten kytemään ja viime kesänä sitten vihdoin toteutin unelmani. Nimenomaan ruskeanaamiota urosta etsin ja sellainen tosiaan sattuikin löytymään täältä Kuopiosta DeLaSoul's-kissalasta ja syksyllähän Unski sitten muutti luokseni. Tai aluksihan menin "vaan katsomaan" pentuja, mutta tietäähän sen miten siinä käy. :D

Luonne on ollut juuri sitä, mitä lähdin kissalta hakemaan, ylitsevuotavaa rakkautta omistajaa kohtaan osoitetaan harva se hetki ja miten olisiinkaan selvinnyt talven pakkasöistä ilman karvaista sängynlämmittäjää, joka käpertyy kylkeen kiinni nukkumaan :D. Toki rodusta on tullut opittua paljon uuttakin (välillä on hermot koetuksella, kuten varmaan jokainen itämaisen omistaja voi kertoa...), mutta valintaani olen enemmän kuin tyytyväinen, aivan ihana pieni kissa tuli hankittua ja toivottavasti meillä on Unskin kanssa vielä montamonta yhteistä vuotta edessä!!

Kiitos Mirka ja Kaitsu! (Ja kiitos Calle!!)